Kaavoitukseltaan liivi on ihanan naisellinen ja toimii hyvin erilaisten yhdistelmien kanssa. Alle sopii mainiosti esimerkiksi merinovillainen tunika. Liivin oikeassa taskukuviossa seikkailevat kettu, pöllö tai perhonen. Vanhemmassa liiviversiossa vasemmalla olalla ja oikeassa taskussa on neulahuovutettu koukerokuvio. Edessä on solmimisnauhat ja ihanat isot taskut.
Liivissä on erityisen osuva mitoitus hiukan lyhyemmälle selälle, sillä A-linjainen helma alkaa leventyä jo varsin pian rintojen alapuolelta. Toimii toki myös pitemmälle selälle! A-linja sopii erinomaisen kauniisti myös sekä leveämpilantioiselle koska vaate laskeutuu kauniisti eikä kiristä lantiolta, myös kapeampilantioiselle antaen kivasti muotoa lantiolle.
Sen voi pukea niin mekon, tunikan kuin housujen ja paidankin kanssa. Kulutusta kestäviin taskuihin saat sujautettua pienet tarpeelliset esineet, kuten puhelimen ja avaimet. Liivi toimii siis loistavasti myös työvaatteena.
Liivin 100% villa lämmittää tärkeitä osia kehostasi, kun hartioita, vatsanseutua ja lantiota, eikä se hiosta päivän aikana.
Materiaali: 100% lampaanvilla joka on kevyesti huovutettua neulosta, jossa neuloksen ominaisuudet ovat yhä jossain määrin tallella, joten neuloksen tavoin liivi pystyy venymään ja myötäilemään vartaloa vaikka hiukan napakan kokoisenakin – voit itse päättää miten väljän/tiukan istuvuuden haluat.
Koko: S, M, L, XL, XXL ja 3XL Kuvassa Minnalla on L koko ja olen 157cm pitkä.
Kokotaulukko (vaatteen mitat):
Rinnanympärys | Vyötärönympärys | Pituus (olkapäältä helman lyhyimpään kohtaan) | |
---|---|---|---|
XS | – | – | – |
S | – | – | – |
M | 93 | 87 | 79 |
L | 99 | 95 | 80 |
XL | – | – | – |
XXL | 119 | 115 | 85 |
3XL | 132 | 130 | 85 |
Väri: Keltainen, pinkki, petrooli ja ruskea sekä vanhemmassa neulahuovutetussa mallissa terra ja oranssi. Pinkissä liivissä on vaihtoehtoina joko perhonen tai kissa, kirjoitathan tilatessasi kommenttikenttään kummanko haluat seikkailevan taskusi kuviossa. Vanhempaa mallia on muutama kpl jäljellä, kysy kokoa.
Hoito-ohje: Tuuletus riittää useimmissa tapauksissa. Villa ei vaadi usein pesua, mutta tarvittaessa konepesu villapesuohjelmalla ja villapesuaineella tai käsinpesu kädenlämpöisessä vedessä. Kuosittelu kosteana ja tasokuivaus.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.